Ensimmäinen sortokausi päättyi, toinen sortokausi alkoi

Ensimmäinen sortokausi päättyi vuonna 1905 Pietarissa puhjenneen suurlakon vuoksi, jonka lopputuloksena keisari antoi venäläistämistoimet keskeyttävän marraskuun manifestin. Tämä ei kuitenkaan tiennyt sortotoimien kokonaan loppumista, ja uusi sortokausi alkoi suomalaisten pettymykseksi vuonna 1908 keskeytyksissä olleen venäläistämispolitiikan uudelleen käynnistyessä. Vuonna 1908 Venäjän keisari Nikolai II vahvisti esittelyjärjestyksen, jonka mukaan Suomen kenraalikuvernöörin oli toimitettava ensin Venäjän hallituksen tarkistukseen kaikki Suomea koskevat asiat, jotka olivat menossa hallitsijalle esitettäviksi.

Taiteen näkökulmasta toinen sortokausi ei kuitenkaan ollut yhtä merkittävä kuin ensimmäinen sortokausi, jolloin taide valjastettiin poliittisen sanoman levittämiseen. Suomalaiset taiteilijat kyllä edelleen viestivät teoksissaan kansallisromantiikan henkeä, mutta muualla päin Eurooppaa sen aika oli jo mennyt. Suomalaiset saivatkin kritiikkiä osallistuessaan 1908 Pariisin syyssalonkiin, jossa he saivat poliittisten syiden vuoksi myötätuntoa ranskalaisilta, mutta myös arvostelua jälkeen jääneestä taiteestaan. Uuden modernin taidesuuntaukseen syntyminen ei palvellut enää taiteen hyödyntämistä Suomen kulttuurin esiin tuomisessa eikä venäläistämistoimien protestoimisena, joten todennäköisesti tämän vuoksi toinen sortokausi jäi taiteen suunnalta köyhemmäksi. Niin kuin onkin sanottu: Suomen kuvataiteen kultakausi päättyi vuoteen 1910.

Vaikka taidesuuntaukset muuttuivat, jatkuivat sortotoimet Venäjän keisarin vahvistaessa vuonna 2010 lain yleisvaltakunnallisesta lainsäädäntöjärjestyksestä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kaikki lait ja asetukset jotka koskivat Suomea, eivätkä liittyneet ainoastaan Suomen sisäisiin asioihin, oli käsiteltävä venäläisissä lainsäädäntöelimissä. Ehdottomasti tärkein yleisvaltakunnallinen laki oli vuonna 1912 säädetty yhdenvertaisuuslaki, jonka myötä Venäjän kansalaisille annettiin samat oikeudet Suomessa mitä Suomen kansalailla oli. Tämän myötä Suomen käytännön hallintoon alkoi ajautua venäläisiä ja esimerkiksi senaattiin nimettiin syntyperältään venäläisiä henkilöitä.

Vuonna 1914 julistettiin jo ”Suuri venäläistämisohjelma”, joka kuitenkin jäi toteuttamatta Venäjän joutuessa maailmansotaan elokuussa 1914 Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan. Myös Suomi julistettiin sotatilaan ja maailmansodan puhkeaminen herätti suomalaisissa toiveita sortokausien loppumisesta. Pieni joukko aktivisteja päättikin ryhtyä suoraan toimintaan tavoitteenaan irrottaa Suomi kokonaan Venäjästä. Joukko ylioppilaita perusti syksyllä 1914 jääkäriliikkeen, jonka tavoite oli Suomen kansallisen vapautusarmeijan perustaminen. Venäjän näkökulmasta teko oli maanpetos sekä vihollisen tuen avulla valmisteltu aseellinen kapina, koska jääkärit pyysivät apua Venäjän vihollisilta.

Ylioppilaspoikien haaveet toteutuivat jo vuonna 1915 kun he lähtivät Saksaan sotilaalliseen koulutukseen. Seuraavien reilun kahden vuoden aikana myös noin 2000 muuta suomalaista nuorukaista lähti Saksaan, tällä kertaa laittomasti, koska heille ei enää syksyllä 1915 myönnetty ulkomaanpasseja. Samaan aikaan kuitenkin kun jääkärit kouluttautuivat Saksassa, liittyi noin tuhat vapaaehtoista suomalaista Venäjän armeijaan. Venäjän armeijaan liittymisen takana voidaan nähdä rahan vaikutus: eräät suomalaiset työnantajat jotka rahoittivat värväystoimintaa, eivät kannattaneet Venäjästä irtautumista, koska Venäjän sotatalouden myötä heille oli avautuneet valtavat markkinat.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Aikamatka 22.2.-13.4.2012, Historia, Ilmiöpohjainen oppiminen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s